maanantai 18. maaliskuuta 2013

Macklemore & Ryan Lewis sekä Gary Clark Jr. Ruisrock-sunnuntaihin



Kotimaisia nimiä Cheek, Kotiteollisuus, Raappana, Eevil Stöö, Minä ja Ville Ahonen sekä Tiiu Helinä

Turun Ruissalossa 5.-7. heinäkuuta juhlittavan Ruisrock-festivaalin sunnuntaille on julkistettu kaksi yhdysvaltalaista tämän hetken kuuminta nimeä. Jo pitkään musiikkia tehneet räppäri Macklemore ja tuottaja Ryan Lewis tekivät läpimurtonsa viime vuonna ilmestyneellä ”Thrift Shop”-hitillään, joka on noussut listakärkeen ympäri maailman ja pysytellyt Suomenkin virallisen singlelistan ykkösenä jo viisi viikkoa. Rap-genren perinteisiä kaavoja rikkova kaksikko nousi viime vuonna ilmestyneellä ”The Heist” -albumilla Yhdysvaltojen Billboard 200 -albumilistan kakkoseksi.

Billboard-listan kärkikahinoihin nousi myös kitarasankari Gary Clark Jr. viime vuonna ilmestyneellä ”Blak and Blu” -albumillaan. Jo 12-vuotiaana kitaransoiton aloittanut muusikko on esiintynyt jo lukuisten tähtien kanssa Rolling Stonesista Eric Claptoniin ja monet artistit ovat povanneet hänestä seuraavaa kitaramusiikin supertähteä. Parin viikon takainen loppuunmyyty Tavastian keikka osoittikin suomalaisyleisölle, että 29-vuotiaasta Clarkista on kasvanut monipuolinen mustan musiikin tulkki, jolle klubit alkavat käymään jo pieniksi.

Kotimaista rap-kattausta täydentävät kaksi genren tämän hetken suosituinta kotimaista nimeä, jotka samalla kuvastavat kentän monipuolisuutta. Lauantaina lavalle nousee Memphis-tyylisellä underground-rapillaan albumilistan ykkössijan yllättäen valloittanut Eevil Stöö, jonka tavaramerkkejä ovat äänenmuuntimella madallettu ääni ja kasvot peittävä hiihtopipo. Viime vuonna ”Fuck Vivaldi”-albuminsa julkaissut artisti saapuu Ruissaloon DJ Kridlokkin ja Koksukoon kanssa. Sunnuntaille on luvassa koko kansan suosioon Vain Elämää -tv-ohjelmassa noussut, Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuva Cheek. Viime vuonna platinaa myyneen ”Sokka irti” -albuminsa julkaisseen artistin kansansuosiosta kertoo hiljattain hetkessä loppuunmyydyt jäähallikonsertit.

Niin ikään sunnuntaina esiintyvä reggaeartisti Raappana julkaisee tulevana perjantaina kolmannen pitkäsoittonsa ”Tuuliajolla”, jonka ”Kauas pois” -ensisinkusta on muodostunut artistin uran isoin soolohitti. Raappanan taustalla Ruissalossa musisoi uudella albumillakin vaikuttava Sound Explosion Band. Sunnuntain raskaampaa antia edustava Kotiteollisuus keskittyy kevään ajan työstämään kolmattatoista albumiaan, jonka ilmestymistä päästään juhlimaan tuoreeltaan Ruisrockissa. Musiikin lisäksi yhtye keskittyy myös muihin nautintoihin, Koff Rock by Kotiteollisuus -olut saapuu kauppoihin ensi viikolla ja sitä on tietenkin saatavilla myös Ruisrockissa.

Lauantaille on kiinnitetty kolme vuotta sitten arvostelumenestykseksi sekä Emma-ehdokkaaksi nousseen debyyttilevynsä julkaissut Minä ja Ville Ahonen, jonka odotetun ”Mia”-kakkosalbumin levynjulkaisukiertue käynnistyi maaliskuussa upeasti loppuunmyydyltä Koko-teatterilta. Perjantaina lavalle nousee kriitikoiden ylistämä, viime vuoden kiinnostavimpiin tulokkaisiin ”Veli”-debyytillään noussut Tiiu Helinä, jonka satumaisessa äänimaisemassa elektronisuus yhdistyy folkiin ja poppiin.

Ruisrock 5.-7.7.2013 varmistuneet artistit päiväkohtaisesti:

Perjantai: Hurts (UK), Editors (UK), Knife Party (AUS), At the Gates (SWE), Band of Horses (USA), Jessie Ware (UK), Graveyard (SWE), Michael Monroe, Karri Koira, Pää Kii, Rico Tubbs, Samuli Putro, Stam1na, Xysma, Tiiu Helinä

Lauantai: HIM, Crystal Castles (CAN), Icona Pop (SWE), Kerkko Koskinen Kollektiivi, PMMP, CMX, Von Hertzen Brothers , Disco Ensemble, Jätkäjätkät, Kaija Koo, Eevil Stöö, DJ Kridlokk & Koksukoo, Notkea Rotta feat. SMC Lähiörotat, Pertti Kurikan Nimipäivät, Ruger Hauer, Minä ja Ville Ahonen, Kivesveto Go Go

Sunnuntai: Pet Shop Boys (UK), The Sounds (SWE), Macklemore & Ryan Lewis (USA), Gary Clark Jr. (USA), J. Karjalainen, Ismo Alanko, Cheek, Haloo Helsinki!, Kotiteollisuus, Raappana & Sound Explosion Band, Teflon Brothers, Satellite Stories, Sin Cos Tan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti